Desinfiointivalaisimet

Helppokäyttöiset ja turvalliset desinfiointivalaisimet tuhoavat bakteerit, virukset ja muut taudinaiheuttajat jopa 99,9-prosenttisella tehokkuudella.

Patogeenit ja UVC-desinfiointi

Erilaiset patogeenit eli taudinaiheuttajat leviävät päivittäisessä elämässä huomaamatta. Näihin lukeutuvat tyypillisemmin erilaiset bakteerit ja virukset, jotka tarttuvat ihmisestä toiseen muun muassa kosketuksesta tai aivastaessa. Ne voivat tarttua ihmiseen myös eri kosketuspinnoilta. Viimeisen vuoden aikana erityisesti koronavirus on levinnyt lähes kaikkialle. Sitä ei ole kyetty täysin pysäyttämään edes kasvomaskein, käsiä pesemällä tai desinfiointiainein.

Yksi toimivimmista desinfiointikeinoista on ultraviolettisäteilyn hyödyntäminen. Se eliminoi erilaiset pieneliöt ja mikro-organismit, jotka levittävät tauteja. Ihmiselle näkymätön ultraviolettisäteily on todettu tehokkaaksi keinoksi näitä taudinaiheuttajia vastaan ja sitä onkin hyödynnetty jo pitkään esimerkiksi astronauttien juomaveden puhdistamisessa.

Ultraviolettisäteilyn tehokkain muoto eli UVC-säteily on nykyään toteuttavissa erityisten desinfiointivalaisimien avulla. Näitä hyödyntämällä mikä tahansa ympäristö kodista työpaikkoihin voidaan puhdistaa UVC-säteilyllä. Näin voidaan estää taudinaiheuttajien leviäminen esineistä, pinnoista ja hengitysilmasta.

59S on kehittänyt UVC-desinfiointivalaisimia, joilla voidaan valaista tavallisten LED-valaisimien tavoin ja lisäksi desinfioida UVC-säteilyllä. Näistä valaisimista 59S on kehittänyt erillisiä UVC-puhdistuslaitteita ja tavallisten lamppujen korvaavia yhdistelmälamppuja, jotka kykenevät tuhoamaan yli 99,9 prosenttia taudinlevittäjistä vain kolmen minuutin käsittelyllä.

UVC-desifiointivalaisimien käyttö on helppoa ja turvallista, kun niitä käytetään ohjeiden mukaisesti. UVC-puhdistuksen aikana ihmisten tai eläinten ei tule oleskella lähellä UVC-valolähdettä. Siksi 59S-desifiointivalaisimissa on tunnistimet, jotka sulkevat puhdistuksen pois päältä niitä lähestyttäessä. 59S UVC -desinfiointivalaisimista ei synny minkäänlaisia kemikaaleja tai edes otsonikaasua.

59S UVC LED Handheld Sterilizer

59S UVC LED Handheld Sterilizer on kannettava desinfiointisauva keskeltä taittuvalla UVC-valovarrella. Se on puhdistusväline, jolla erilaiset pinnat on helppo desinfioida vain kertapyyhkäisyllä kolmen senttimetrin etäisyydellä kohteestaan. Sauvassa on kaksikymmentä UVC LED -valoa, jotka tekevät 99,9 prosenttia kaikista patogeeneista harmittomiksi. Sauva toimii sisäisellä akullaan 50 minuuttia kerrallaan ja on ladattavissa USB-laturilla.

Sauvan mitat ovat 257 x 42 x40 millimetriä ja painoa sillä on 200 grammaa.

59S UVC LED Laptop Guard

59S UVC LED Laptop Guard on taipuvavartinen UVC LED -valaisin, joka liitetään suoraan USB-liitäntään. Näin se voi valaista esimerkiksi kannettavaa tietokonetta tai desinfioida sen. Joustavan ja kääntyvän varren ansiosta valaisimella voi puhdistaa myös muita työpöydällä olevia esineitä. Valaisimen voi liittää myös USB-lisäakkuun, jolloin se toimii kannettavana desinfiointisauvana. 

Valaisimen mitat ovat 383 x 70.8 x 18 millimetriä ja painoa sillä on 73 grammaa.

59S UVC LED Sterilizing Bag

59S UVC LED Sterilizing Bag on kätevä desinfiointilaukku, jonka sisällä on yhdeksän UVC LED -valoa. Esimerkiksi kasvomaskit, meikit, puhelimet, laturit ja muut pienet tavarat voidaan helposti desinfioida laukun sisällä vain kolmessa minuutissa. Tyylikkään harmaa pikkulaukku saa käyttöjännitteensä USB-liitäntäisestä akusta, joten laukun voi ottaa mukaan kaikkialle.

Laukun mitat ovat 250 x 190 x 120 millimetriä ja painoa sillä on 350 grammaa.

59S UVC LED Sterilizing Box

Kahdella eri kokoisella desinfiointirasialla voidaan helposti puhdistaa käyttöesineitä, kuten älypuhelimia, kasvomaskeja, avaimia ja monia muita pieniä tavaroita vain kolmessa minuutissa. UVC LED -desinfiointi voidaan käynnistää rasian kansi suljettuna nappia painamalla. Molemmat rasiat saavat käyttöjännitteensä erillisestä laturista.

Rasioiden mitat ovat 216 x 105 x 70 ja 240 x 195 x 150 millimetriä. Painoa niillä on 420 ja 620 grammaa.

59S SunClean Automatic Door Handle Disinfector

Helposti oveen kiinnitettävä UVC LED -desinfiointilaite puhdistaa ovenkahvat automaattisesti. Vain 20 sekuntia kestävä puhdistus käynnistyy automaattisesti kahvaan koskettamisen jälkeen ja se keskeytyy, jos kahvaa lähestytään uudelleen. Laitteessa on neljä UVC LED -valoa, jotka tekevät 99,9 prosenttia kaikista patogeeneista harmittomiksi. Tuotteen kuluttajahinta on 69 euroa (sisältää desinfiointilaitteen oven molemmille puolille).

59S SunClean UVC LED -kattovalaisimet

Upotettavilla 59S SunClean UVC LED -kattovalaisimilla voidaan korvata tavalliset upotetut LED-kattovalaisimet turvallisesti. Näin myös kattovalaisimia voidaan käyttää kaikenlaisten tilojen UVC-desinfiointiin ja tavalliseen valaistukseen.